Otava pilaa hyvätkin selitykset

Kevään mittaan on päästy moneen kertaan murehtimaan mediamaailman nykyhaasteita. Pohjaa ei  ole näkyvissä, kun levikit vain putoavat ja mainostulot laskevat. Tämän hetken mediajohtaja katsoo haastattelijaansa silmiin ja kertoo vetoavan tarinan hurjasta digimurroksesta, jonka edessä täytyy vain niellä tappiot, tehdä työtä nöyrin mielin ja toivoa parempaa. Edessä on laihoja vuosia ennen kuin paremmat ajat koittavat.

Sanoma-konserni kertoo tarinaa liiketoimintansa uudistamisesta ja fokusoimisesta. Näin varmaan onkin, mutta ulospäin näkyy selvimmin konsernin omat Hullut Päivät - kaiken omaisuuden hurjavauhtinen alekauppa. Sijoittajilta yhtiö on ostanut aikaa kertomalla, ettei parempaa voi odotaakaan enen kuin 2016, jolloin uusi ehompi maailma ehkä koittaa.

Alma antoi jo tulosvaroituksen, kun maakuntalehdet sakkaavat. Tarina on tutun oloinen. Panostus uuteen digiliiketoimintaan on määrätietoinen, mutta minkä teet kun vanha kivijalka murenee alta. Bonnier on kyntänyt Suomessa viime vuosina vain tappiota. Aikakauslehdet saatiin myydyksi, mutta kirjat ja TV -toiminta tahmivat punaisilla luvuilla.

Yhteisen surkeuden laiha lohtu on siinä, että tasaisesti jakautuva kurjuus tuntuu todistavan  todeksi, ettei vika ole miehissä tai yhtiöissä, vaan yleisessä ympäristössä. Yritä tässä sitten Googlen ja Facebookin pihdeissä...

Sitten tulee Otava ja pilaa mediamiesten koko tarinan! Epämuodikas sukuyhtiö, salkku täynnä sitä epäseksikkäintä tavaraa: kirjoja ja aikakauslehtiä. Kaiken päällä Sanoman Otavalle myymä kirjakauppaketju Suomalainen, taattu pommi. Tulos vuodelta 2013 on aivan erinomainen, yksi yhtiön kaikkien aikojen parhaista. Tase kertoo vauraudesta ja vapaudesta valita oma linja ilman pankkien pakkovaltaa.

Miksi? En tiedä. Jokin osa voi olla sattumaakin. Otavalla oli aikanaan tuhti siivu nyt nutullaan olevasta MTV:stä, joka myytiin ehkä vähän pakon sanelemana. Keskittyminen olennaiseen tutulla kotimarkkinalla? Varmasti näin suhteessa vaikkapa Sanomaan. Perheomistajuus? Voi olla, mutta Bonnier on samanlainen sukuyhtiö.

Niin tai näin, kyynelehdi Kaukonen, Telanne, Kangaskorpi ja Franzen, tarina on pilalla! Niin tai näin, kaikki syyt yhtiökokouksilla kohteliaaasti kysyä näiltä herroilta tuloksen ja osingon perään.

Uber - tule ja pelasta meidät joulukuussa!

Tsehekeissä tuomioistuin puuttui kovalla kädellä tärkeään ongelmaan viime viikolla. Tuomari lupasi mäikäistä kymppitonnin sakon jokaisesta kyydistä, jonka Amerikasta lähtöisin oleva Uber taksipalvelu mahdollisesti edes harkitsisi välittävänsä tshekinmaassa.

Uutinen ei ole vain hassu kaiku itäisiltä mailta, koska Uber on huhtikuussa kertonut selvittävänsä toiminnan käynnistämistä Suomessa. Nythän taksitoiminta on maassamme tiukasti säädeltyä luvanvaraista toimintaa, jossa elää vahvana ajatus siitä, että viranomainen kyllä tietää mikä kansalle on parhaaksi. Kyytejä saavat ajaa vain taksiluvan omaavat autoilijat. Lupia myönnetään vähän ja harvoin.

Taksiniilot käynnistivät viivvytyksettä ennalta arvattavan parkunsa: turvallisuus, laatu ja alueellinen tasa-arvo ovat vaakalaudalla jos vain ruvetaan moisia hullutuksia pohtimaan ihan selvin päin. Vaarallista! Ei siinä mitään, ehkäpä minäkin heidän sijassaan yrittäisin suojella omaa monopoliani. Liikenneministeriö ei onneksi ainakaan vielä osoittanut ollenkaan tshekkiläisintä mielenlaatua, vaan ilmoitti selvittävänsä mahdollisuudet taksiautoilua koskevan lainsäädännön uudistamiseen.

Aika monta kertaa olen kylmä tippa nenänpäässä jonotellut pääkaupunkiseudun taksipiikeillä. Paljon kehuttu der system on juhlakaudella jumahtanut juntturaan ja aamuyön jatkot onkin pidetty ihan kotoisasti ulkosalla ja isolla porukalla. Ei kivaa, eikä toimivaa. Tule Uber ja pelasta meidät ensi joulukuussa!

Isompi juttu kuin taksimonopolin hajottaminen, on itse asiassa se henkinen state of mind jota haluamme tähän yhteiskuntaan rakentaa. Hyödynnämmekö uusia oivalluksia ja innovaatioita? Annammeko sijaa terveelle kilpailulle ja luotammeko me ihmisten järkeen ja kykyyn itse päättää toimivien ratkaisuiden puolesta?

.

Päivä jona keltainen haamu kalpeni

Viikonloppuna tavaratalo oli pukeutunut keltaiseen ja ilo oli ylimmillään. Tänään käynnistettiin sitten säästöohjelma ja kerrottiin että yli kolmesataa ihmistä saattaa olla liipaisimella. Ainoa kellerrys löytyi enää henkilöstön ja johdon kalvenneista poskipäistä. Väki ei tullut ja kauppa ei käynyt. Vaisua on ollut pitkään ja tämä oli viimeinen pisara.

Me suomalaiset rakastamme syyllisten etsiskelyä. Oliko se maan hallitus jonka veropiiska on ajanut kansan pois kauppatemppelistä? Varmaan osittain. Onko Stockmann epäonnistunut omassa verkkokauppakehityksessään? Siltä tuntuu, vaikka viime aikoina onkin kasvua tullut. Tuntuukohan juuri nyt hyvältä, että tavaratalot tuli vietyä myös idän ihmemaahan, jota runtelee ruplan romahdus ja maailmanpolitiikan myllerrys. Tuskin. Jälkiviisaus on helppoa ja hyödytöntä.

Jotain symbolista on ehkä siinä, että alle kaksi viikkoa sitten listautui Suomen ensimmäinen verkkokauppayritys Verkkokauppa.com pörssiin.Aikovat ilmeisesti rakentaa lisää myymälätilaa tai laajentua ulkomaille? Itse asiassa aikovatkin panostaa antirahansa kuljetuspalveluihin ja mahdollisesti tarjota uudentyyppistä rahoituspalvelua asiakkailleen.

Stockmann tulee varmasti taas, kun ajat lopulta paranevat. Vai tuleeko? Olisiko mahdollista, että dinosaurusten aika on pikkuhiljaa ohi. Tyttäreni ei ehkä enää sitten joskus järkkäile treffejä kellon alle ja tavaratalosta muistuttaa vain messinkilaatta vanhan kauppapalatsin kyljessä. Minä tuntisin haikeutta kiikkustolissani, mutta myhäilisin tyytyväisenä kun aamulla verkosta tilaamani torkkupeitto tuli jo iltapäivällä kotiovelle. Oi aikoja.

Äijäfeministi valtiovarainministeriöön?

Elämme monella tapaa jännittäviä aikoja kotimaan politiikassa. Kuka pakkaa Arkadianmäen mapit ja kansiot lähteäkseen kohti Brysseliä? Kenen tähtiin on kirjoitettu komissaarin paikka ja mitä tapahtuukaan Kokoomuksen ja demareiden puheenjohtajuuksille?

Palkansaajana ja asuntovelallisena olen jotenkin nyt kaikkein kiinnostunein siitä, kuka on jatkossa se kamreerinsieluinen kituri, joka hyvällä tai pahalla pakottaa tämän maan hunningolla olevat raha-asiat vaateriin yhteiseksi hyväksemme. Mauno Koivisto, Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö tarvitsisivat nyt valtiovarainministeriöön arvoisensa seuraajan, joka tarjoaisi kylmää kättä riittävän monelle rahan pyytäjälle. Tuntuu kovalta, mutta riistetyn keskiluokan airueena haluan todeta, että veroruuvi on ainakin minun lihaani niin syvälle väännetty, että luu paistaa paistaa jo.

Ilmeinen ehdokas valtiovarainministerin saappaisiin on entinen lakkokenraali ja nykyinen puheenjohtajaehdokas Antti Rinne. Lakkokenraali on nimityksenä tietysti menneen talven lumia. Rasvoittuneesta järjestöjyrästä on kuoriutunut vaalitantereille hoikistunut äijäfeministi, karhea ja tarvittaessa räyhäkäs jermu, jolla kuitenkin löytyy myös lämmin sydän ja ymmärrystä naisille, lapsille ja imettäväisille. Tästäkö lähtee?

Äijäfeministin keskeiset teesit ovat olleet viimeaikoina valaisevia: Juuri nyt olisi höpsöä maksella valtion velkaa. Kreikkalaistenkaan ei pitäisi maksella velkaa, ei nyt eikä huomenna. Yritystoiminnan ja vientiteollisuuden kehittämisen voisi hoitaa pääasiassa valtio. Tulevaa hyvää odotellessa voitaisiin vähän elvytellä ettei tule kellekään ikävä suhdannekäännettä odotellessa.

Joudun toteamaan, että lompakkoani ja järkeäni kylmää tämän lämminsydämisen äijäfeministin aatokset pahan kerran. Sankarillamme on selvästi populistin sielu, takana kolmisen vaimoa, parisen loppuun asti setvimätöntä taloussotkua ja mielestäni edessä herääminen kylmään todellisuuteen siitä missä tilanteessa me olemme.

Kohtuullista hyvää hänelle.Toivonpa vain, että herätyskello aikanaan pirisee ennemmin PRO:n kulmahuoneessa kuin valtiovarainministerin tuolissa.

Peikko Pöö, Nato-optio ja muita satuolentoja

Kaukana lapsuudessa mielikuvitusystäväni Peikko Pöön piti auttaa minua jos joutuisin pulaan. Kehotinkin lastentarhan kiusaaja-Jarkkoa olemaan varuillaan jos vain uskaltaisi rikkoa hiekkakakkuni. Kaivaessani hiekkakakustani singahtanutta soraa ja kiukun kyyneliä silmistäni havaitsin, että Peikko Pöö oli jättänyt tulematta. Tiedän monen joutuneen sittemmin pettymään myös Mustanaamioon, Teräsmieheen ja Pekka Lipposeen kohdistuvissa toiveissaan.

Nato-optiosta on tullut viime vuosina rakas satuolento monille. Meidän jengi  on voinut tuntea vähän rohkeutta ja varmuutta omaa leirinuotiotamme ympäröivän hämärän keskellä. Pelko pois, apua kyllä tulee jos tarvitaan kertoivat heimon vanhimmat. Natonkin pojille tämä satu on alkanut kuulostaa vähitellen paremmalta, sitä mukaa kun mörköjä tosiaan tuntuu hiipivän pimenevissä varjoissa. Mehän kyllä autettaisiin niin että tuntuu, jos vain joku pyytäisi, he tarinoivat oman leirinuotionsa ympärillä ilman huolia ihan oikeasta tappelusta.

Tämän päivän kiusaaja-Jarkoillekin  Nato-optiosta on tullut ihan sympaattinen hahmo. Tarinan voimalla Nato, tuo kutsumaton vieras pysyy riittävän kaukana kotipihoillaan. Jarkoilla ei toki ole aikaa eikä ehkä aikomustakaan ryhtyä kiusaamispuuhiin näillä kulmilla, mutta tuo olematon Nato-optio jättää todellisen ja realistisen kiusaamis-option heidän käsiinsä.

Hassua, että sellaisetkin satusepot kuin vanhat kulttuuriradikaalit ja taistolaiset ovat viime viikkoina alkaneet kirjelmöinnillään pilaamaan sadun taikaa, penäämään sadun takaista todellisuutta ja puhumaan Nato-hakemuksesta. Eroava pääministerikin on viime päivinä sortunut oikein ilon pilaajaksi ja kaadellut haaleaa vettä yhteiseen leirinuotioomme.  Nyt ei ole enää ihan yhtä kivaa kenelläkään hyvien satujen ystävällä, ei minullakaan. Savu kirveltää silmiä ja vatsanpohjassa vähän kihelmöi. Ei kai Nato-optio nyt vain ole ihan samaa pataa kuin lapsuusystäväni Peikko Pöö?