perjantai 18. huhtikuuta 2014

Uber - tule ja pelasta meidät joulukuussa!

Tsehekeissä tuomioistuin puuttui kovalla kädellä tärkeään ongelmaan viime viikolla. Tuomari lupasi mäikäistä kymppitonnin sakon jokaisesta kyydistä, jonka Amerikasta lähtöisin oleva Uber taksipalvelu mahdollisesti edes harkitsisi välittävänsä tshekinmaassa.

Uutinen ei ole vain hassu kaiku itäisiltä mailta, koska Uber on huhtikuussa kertonut selvittävänsä toiminnan käynnistämistä Suomessa. Nythän taksitoiminta on maassamme tiukasti säädeltyä luvanvaraista toimintaa, jossa elää vahvana ajatus siitä, että viranomainen kyllä tietää mikä kansalle on parhaaksi. Kyytejä saavat ajaa vain taksiluvan omaavat autoilijat. Lupia myönnetään vähän ja harvoin.

Taksiniilot käynnistivät viivvytyksettä ennalta arvattavan parkunsa: turvallisuus, laatu ja alueellinen tasa-arvo ovat vaakalaudalla jos vain ruvetaan moisia hullutuksia pohtimaan ihan selvin päin. Vaarallista! Ei siinä mitään, ehkäpä minäkin heidän sijassaan yrittäisin suojella omaa monopoliani. Liikenneministeriö ei onneksi ainakaan vielä osoittanut ollenkaan tshekkiläisintä mielenlaatua, vaan ilmoitti selvittävänsä mahdollisuudet taksiautoilua koskevan lainsäädännön uudistamiseen.

Aika monta kertaa olen kylmä tippa nenänpäässä jonotellut pääkaupunkiseudun taksipiikeillä. Paljon kehuttu der system on juhlakaudella jumahtanut juntturaan ja aamuyön jatkot onkin pidetty ihan kotoisasti ulkosalla ja isolla porukalla. Ei kivaa, eikä toimivaa. Tule Uber ja pelasta meidät ensi joulukuussa!

Isompi juttu kuin taksimonopolin hajottaminen, on itse asiassa se henkinen state of mind jota haluamme tähän yhteiskuntaan rakentaa. Hyödynnämmekö uusia oivalluksia ja innovaatioita? Annammeko sijaa terveelle kilpailulle ja luotammeko me ihmisten järkeen ja kykyyn itse päättää toimivien ratkaisuiden puolesta?

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti